Olemme toimineet vesi- ja maanrakennusalalla yli 50 vuotta.
Vesihaka Oy:n toiminta on alkanut 1970-luvulla ja olemme olleet luomassa Suomen vahvaa vesijohtoverkostojen pohjaa.
Pitkään alalla toimineena olemme työskennelleet lukuisten tilaajien ja toimittajien kanssa. Luottamus ja yhteistyö ovat meille tärkeitä arvoja ja olemmekin säilyttäneet hyvät suhteet tilaajiin ja toimittajiin kaikkien näiden vuosien aikana. Luottamuksella ja hyvällä yhteystyöllä saadaan aikaan huippuosaamista, jolla turvataan vesihuoltoverkostojen elinkaari.
Pidämme huolta, että pätevyytemme vastaavat alan vaatimuksia ja pyrimme jatkuvasti kehittämään yritystoimintaamme.
VUODEN YRITTÄJÄ 2021
"Erikoisosaajia, sitä on Vesihaka Oy"
Vesihaka Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Hovén valittiin Lahden vuoden yrittäjäksi 2021. Kimmo on työskennellyt Vesihaka Oy:lla 90-luvun alusta lähtien ja siirtyi yrityksen johtoon vuonna 2006. Yrityksen laadun ja kilpailukyvyn takaa ammatitaitoinen ja pitkäaikainen työporukka.
Töihin Vesihakalle
Olemme varma ja vakaa työnantaja, joka on toiminut alalla pitkään.
Vahvan perehdytyksen ja laajan työterveyshuollon lisäksi tarjoamme työntekijöillemme erinomaiset mahdollisuudet päästä kehittämään omaa osaamista ja luomaan vahvan pohjan alalla toimimiseen. Luotamme vahvasti porukkaamme ja annamme sinullekin toiveittesi mukaan vapautta ja vastuuta päästä kehittämään osaamistasi alan parhaaksi.
Tarjoamme töitä kokeneille asentajille ja kaivinkonekuskeille, mutta myös paikkoja alan tuleville taitureille työharjoitteluiden merkeissä.